sunnuntai, 14. lokakuu 2007

Njoo...

Eli tälle viikolle tuli nyt sitten kaksi ahmimispäivää...sinällään se on jo parannusta mutta eipä se paino kyllä tällä menolla putoa.

Minusta tuntuu että lintsaan huomisen päivän luennot, en vain jaksa mennä tällaisellä luuserifiiliksellä sinne pyörimään, etenkin kun on käytännön tunteja (=alusvaatteisillaan hyppimistä) niin nou tanks.

Siinä mielessä on kuitenkin positiivinen olo että avokki on kotiutunut (joskin tämän viikon metsästää kavereidensa kanssa) ja siten alan saada paremmin rutinoitua kotona oloakin ja se kultaisena jaksaa tsempata mua laihiksen suhteen. Niinpä suurin odotuksin aloitan ensi viikosta lähtien sen 6pvä x oikein kunnon laihistelua ja lauantaisin herkkupäivä- systeemin...Saa nähdä kuinka käy.

perjantai, 12. lokakuu 2007

Metsään meni...

Nyt sitten kerättävä vain tsemppiä jotta jää viikon ainoaksi repsahdus- päiväksi...sekinhän olisi jo ennätys kun viimeisen parin kuukauden aikana moisia päiviä on tullut 3-4/vko...

perjantai, 12. lokakuu 2007

Nyt TSEMPATKAA!

Eli ensimmäinen vaikean tuntuinen päivä, nyt neljä ahmimatonta päivää takana. Päätin muuttaa tuota www.kalorilaskuri.fi:ssä asettamaani tavoitetta siten että muutin vajetavoitteen sellaiseksi että se mukautuu siihen että tavoitteeni on olla 19.11. (harjoittelujakso alkaa) 53kg painossa. Se tietää tällä hetkellä n.700-800kcal vajetta eli pienempää kuin tuo aiemmin asettamani mutta tietty painon muutoksien mukaan se joka nousee tai laskee. Tuntuu paremmalta idealta sillä ehkä tuo -1000kcal/pvä on liian rankka minulle kuitenkin...

Nyt saa tämän päivän kanssa tosiaan nähdä mitä seuraa...kovasti koetan tsemppailla ja ajattelin että voisin tietty jo tällä viikolla aloittaa viikottaisen herkkupäivän pidon ja pitää sen tänään...Mutta siten ettei energiansaanti ylitä aivan järkyttävästi kulutustani, vajetta ei siis tälle päivälle tarvitse välttämättä tulla...kunhan EN ala ahmia....

torstai, 11. lokakuu 2007

Voi tätä sisäistä voimaa :o)

No niin, neljäs ahmimaton päivä takana! Eilinen meni hyvin, joskin ne "jälkiruokasiiderit" käsittivät 04.20 kotiintulon ja kun herättävä oli tänä aamuna yhdeksän maissa niin hiukan nyt väsyttää...

Eilenkin toteutui suunniteltu vaje ja tänäänkin tullut liikuntaa reilu kaksi tuntia mikä tarkoittaa sitä että vaje muodostui jälleen kerran jo liikunnasta. Alunperin ei ollut suunnitelmissa tehdä hauvan kanssa kuin lehyt lenkki mutten ymmärrä mistä ihmeestä olen tänään saanut virtaa (hienoisesta krapulasta huolimatta) ja jaksanut sen kanssa reippailla samalla tavoin kuin muinakin päivinä. Mutta hyvä vain näin....

Nyt onkin sitten edessä viikonloppu. Se on kyllä työntäyteinen mutta silti mukavaa ettei ole luentoja. Avomieskin kotiutuu ylihuomenna, joskin sen mukana tulee kaksi kaveriaan metsästämään viikoksi joten varsinaisesti näen miekkostani vasta reilun viikon päästä kun metsästyskaiffarit lähtee...

keskiviikko, 10. lokakuu 2007

Tästä tulisi ennätys...

Tämän päivän kun saan kunnialla loppuun niin sitten onkin noin kuukauteen ekaa kertaa kolme päivää putkeen ilman sortumista mussutteluun! :o)

Liikuntaa tullut taasen 2,5h ja siitäpä se vajekin muodostuu. Opiskelukavereita lähtee tänään ulos syömään oikein kunnolla sen kunniaksi kun saatiin tänään yksi iso tentti alta pois. Itse lupauduin että liityn seuraan vasta myöhemmin illalla ja lähinnä sitten niille "jälkiruokasiidereille"..meinasin 2-3 light siideriä tämän päivän energiansaantiin mahduttaa ja tuleepahan pidettyä huolta myös sosiaalisesta elämästä.

En ole näinä päivinä jättänyt yhtään kaloreita "varastoon" herkkupäivää varten, joskin en vielä tällä viikolla meinannut moista pitääkään...ensi viikolla olisi sitten tarkoitus hiukan jemmailla jotta voi sitten kullan kanssa aloittaa taas tämän lauantai=herkkupäivä tradition. Toisaalta mietin että kun mulla nytkin menee niin että ilman liikuntaa saisin syödä vain vajaa 700kcal niin pitäisikö olla jemmailematta ja vain pitää se herkkupäivä hyvällä omallatunnolla? Silloinhan viikkovajeesta (7000kcal) tosin vähenisi se herkkupäivän yli menevä osuus, mutta se nyt ei kuitenkaan tulisi olemaan kuin ehkä tuhannen kalorin luokkaa eikä se laihtumista kuitenkaan hidastaisi kuin hivenen...täytyy nyt katsoa...Ja tähän nyt sitten tosiaan täytyy vielä lisätä että nyt on joka päivä tullut liikunnalla kulutusta sellaset -1000kcal niin että saan tosiaan syödä hyvin, vaikka tuo ilman liikuntaa sallittu määrä kuulostaa kauhistuttavalta...syön siis sen + liikunnan kulutuksen...Näin.